Kesäteatterin katsomoprojekti

Uuden katsomon avajaisia vietettiin 7.6.2014 – Avajaisten juhlapuheen piti näyttelijä Pekka Räty. Sateisesta säästä huolimatta avajaiset saatiin pidetyksi sovitun aikataulun mukaisesti.
Avajaistunnelmissa 7.6.2014 (Katkelmia avajaispuheesta)

Me Parikkalan teatteriharrastajat olemme jo pitkään haaveilleet siitä, että saisimme teatterimme ylle katoksen jonka alla yleisömme voisi nauttia teatteriesityksistä pelkäämättä kastuvansa.

Vanha pitkään palvellut katsomo alkoi tulla tiensä päähän. Jos katsomon olisi annettu edelleen olla sellaisenaan, ei täällä olisi ollut kohta edellytyksiä kesäteatteritoiminnan jatkamiselle, eikä katsomo enää olisi täyttänyt nykypäivän vaatimuksia – niitä vaatimuksia jotka meidän mielestä pitää täyttyä kun puhutaan Parikkalan kaltaisen vireän kesäkunnan kesäteatterista.

Parikkalan teatteriharrastajilla on kantavana voimana tässä hankkeessa ollut halu tehdä teatteria – halu tehdä sitä hyvissä puitteissa – halu tehdä sitä puitteissa joissa yleisö voi viihtyä säätilasta huolimatta. Rehellisesti sanottuna olemme halunneet ensin rakentaa yleisölle puitteet nauttia kulttuurista. Ja tietenkin taustalla on myös Rakkaus – rakkaus tähän harrastukseen ja yhdessä toimimiseen.

Koko katehankkeemme on edennyt suotuisissa tuulissa. Parikkalan Teatteri Yhdistys perustettiin syyskuun alkupäivinä. Yhdistyksen päätavoitteena on edistää teatteritoiminnan harrastamista yhdistyksen toimialueella. Heti yhdistyksen perustamisen jälkeen alkoi katehankkeen valmistelu. Kulunut talvi oli meille säiden puolesta armollinen, Katsomon perustukset päästiin valamaan tammikuussa ja pääsimme heti aikataulussa reilusti voiton puolelle.

Parikkalan Teatteriyhdistys kiittää tukijoukkoja ja yhteistyötahoja, Kiitos kaikille hankkeen onnistumiseen myötävaikuttaneille.
Harri Rissanen

 

HANKKEESSA MUKANA

 ELY + Kunta

 

eekoo

 

Tehomet

vankkapuuparikkalan-valo

 

Lähitapiolapikapullalogo

 

VäriOsuuspankki

 

ForemaSähkötaito

 

Saaren rakennuspalveluKuva1